HYVINVOINTIALUEIDEN yleiskatteiseen rahoitukseen ehdotetaan yhteensä noin 26,2 miljardia euroa vuodelle 2025, kun esitys tälle vuodelle oli 24,7 miljardia euroa. Kasvua on 6,1 prosenttia. Tällä rahalla Suomessa tulisi tuottaa terveyttä ja hyvinvointia mahdollisimman paljon. Rahoituksen jakoperusteet hyvinvointialueiden kesken on katsottu olevan tarveperusteisia perustuen laskentamalliin, joka huomioi asukasmäärän, sosiaali ja terveydenhuollon palvelutarvetta ja alueellisia olosuhteita kuvaavat tekijät.
Tästä huolimatta hyvinvointialueet ovat eri tilanteissa taloudellisesti. Alijäämän määrä asukasta kohden vaihtelee huomattavasti niin, että ero on ääripäiden välillä yli 100 kertainen. Tätä ei selitä lähtötilanne josta hyvinvointialueen toimintaa on lähdetty rakentamaan esimerkiksi väestön pohja, yhdistettävien kuntien määrän ja valmiustaso muutosvaiheessa. Tärkeää olisi selvittää, mikä tilannetta selittää.
JO NELJÄTTÄ vuosikymmentä lääkärinä toimineena en voi olla kauhistelematta, mitä meille nyt tapahtuu. YT-neuvottelutilanteet eivät ole aiemmin siintäneet edes kaukana horisontissa, kuten eivät sairaaloiden ja toimipisteiden kohtalon huoletkaan. 90-luvulta katsoen väestöpohjan muutos näkyy asiakaskunnassa ja sairastavuudessa. Ikääntyneiden hoitoon menee syystäkin moniverroin enemmän rahaa.Usean tilaston mukaan ikääntyneempi väestö ei kuitenkaan ole sairainta tai työkunnoltaan heikointa.
Lääkärin työn luonne on muuttunut. Enää ei ole aikaa potilaan kohtaamiselle vaan askaroidaan digitaalisesti suuri osa päivästä. Olemme terveydenhuollon digitalisaatiossa ihasteluvaiheessa, ja digitalisaation mahdollisesti tuottama terveyshyöty ei ole vielä realisoitunut. Hyödyn realisoiminen vaatii vielä oppimista ja lisätyötä. Toivon ettemme laske liikaa pikasäästötoiveita digitalisaation varaan.
OSA LÄÄKÄRIN TYÖSTÄ on ohjattu hoitajille. Tämä trendi on kasvava siitäkin huolimatta, että lääkäreiden määrä on kasvanut esimerkiksi vuoden 2000 ja 2020 välillä yli kolmanneksella. Tässäkin on oltava varovainen. Olen saanut useita palautteita siitä, miten ensilinjan lääkärikontakti olisi säästänyt aikaa ja vaivaa ja silkkaa rahaa terveydenhuollolta. Ensilinjakohtaamisessa on oltava oikea ammattilainen ohjaamassa asiakasta oikealle polulle. Osaamiseen on panostettava.
Myös kiireen tuntu on kasvanut eikä työntekijöiden hyvinvoinnissa ole näkynyt paranemisen merkkejä. Olemme hoitaneet entistä terveempää väestöä entistä ponnekkaammin ja vaatimukset ovat uusien hoitomuotojen myötä vaan kasvaneet. Tämän vaikuttavuus on ollut kyseenalaista, sillä elinajan odotteemme on jopa laskusuunnassa.
Huolestuttavina trendeinä terveydenhuollon kulukehityksestä voidaan havaita hallinnon menojen kääntyminen selvään nousuun. Tässä tilastossa ei edes näy suuri määrä ruohonjuuritason työntekijän työtä, jota hän tekee hallinnon eteen raportoidessaan ja klikkaillessan tietojärjestelmän vaatimia rukseja muun muassa lainsäädännöstä tulevien lisävaatimusten siivittämänä. Nyt olisi tärkeää tarkastella kriittisesti raportoinnin laajuutta ja hyötyjä ja ryhtyä sanasta tekoihin norminpurun saralla.
Huolestuttava trendi on myös se, että niin sanotun halpaan järjestöjen tekemään terveydenedistämisen työhön ja kuntouttavaan toimintaan käyttämämme eurojen määrä jatkaa laskuaan. Tällainenhän on nimenomaan matalan kynnyksen, ennaltaehkäisevää työtä, johon meidän pitäisi satsata.
TERVEYDENHUOLTO heijastaa yhteiskunnallista kehitystä ja emme ole menossa hyvään suuntaan. Terve ja hyväkuntoinen ihminen on myös yhteiskunnallisesti tuottava. Mutta tukeeko yhteiskuntamme nyt terveyttä ja hyvinvointia? Rahoitusta pitää ohjata toimintaan, jolla saamme tilanteen käännettyä ja tartuttua sairastuttaviin asioihin, kuten liikkumattomuus ja runsas virtuaalimaailmassa oleskelu ja tukea enemmän ihmisten välistä kohtaamista ja yhdessä tekemistä. On kiinnitettävä oikeisiin asioihin huomiota eli ruohonjuuritason työn tukemiseen.
