Korona-aika erilaisine muutoksineen ja ahdinkoineen pistää miettimään omia motiivejaan ja taustaa, miksi mitäkin tekee. Olen syntynyt tytöksi ja naiseksi ja sitä asiaa olen aina halunnut arvokkaasti kantaa. Kasvoin ympäristössä, jossa ehkä oli aika selkeät roolit ja helppo olla. Kaikki rollitus ei ole kuitenkaan ollut sukupuolivärittynyttä ja en koskaan vähäisestikään ajatellut, että sukupuoli voisi määrittää menestymistä millään sektorilla elämässä.
Minusta kaiken edellytys oli ahkeruus ja osaaminen sekä motivaatio ja niitä halusin hankkia ja minulla riitti. Näin sain kasvaa ja kehittyä pitkään todentaen ja uskoen siihen, että näin on. Vielä lääkäriksi valmistuttuani, ei minulle koskaan tullut vastaan se, että sukupuolella olisi ollut mitään vaikutusta etenemiseeni työelämässä. Sain vastaani mielenkiintoisia ja opettavaisia työtehtäviä ja hyviä/erinomaisia, mutta myös kehitystä kaipaavia työyhteisöjä. Kun perheen ja lasten aika tuli, pidin selvyytenä sitä, että haluan olla kotona lapsiani hoitamassa sen ajan mikä minulle mahdollistettiin (9-10 kk). Tästä olen edelleen kiitollinen. Se on hieno mahdollisuus.
En osannut myöskään laskelmoida lasten synnyttämisajalla suhteessa työelämään. Perhe ja lapset menevät arvoissani ns. uran edelle. En voinut kuitenkaan kuvitella, että lasten saantia voitaisiin pitää vedenjakajana siihen, miten urakehitykseni etenee ja tiet katkeavat. Näin kuitenkin lopulta kävi. Kun mee too kamppanjan yhteydessä määriteltiin tätäkin asiaa, oli minun tunnustettava, että äitiys ja lasten saanti oltiin katsottu työelämässä syyksi syrjäyttää minut polulta, johon minulla oli halu ja lupaus. Sitä velkaa maksan vieläkin ja ikuisesti.
Tästä alkoi kivinen polku, ohjautuminen sinne mihin en itse halunnut suunnistaa ja työelämän hankaluudet koko ajan kertautuen. Kiltti ja tunnollinen teki, mutta palkkion maksun aikana, palkkiota ei tullutkaan ja lasikatto korkempi ja matalampi kolisi kunnolla moneen kertaan. Minun on ollut toteaminen, että naiseus ja äitiys on ollut haitta työnhaussa ja konservatiivisessa terveydenhuollon kentässä kun portailla noustaan ylöspäin. Näin minulle on jopa suorasti todettu.
Laaja osaaminen, rautainen kokemus ja vahva koulutus on ollut haittatekijä ja katsottu mm. fokuksen puutteeksi. On ollut pakko kysyä hakeeko työelämä yhden asian ihmisiä ja sopivia tyyppejä. Eikö monipuolinen kokemus, rohkeus ja uudistuskyvykkyys ja kyky omaan ajatteluun olekaan enää positiivista työelämässä?
Palatakseni alkuperäiseen asiaan, miksi olen Zonta ja haluan ajaa naisen asiaa olematta feministi ja kannattamatta kiintiönaiseutta, lienee selvää. Meidän naisten pitää tukea toisia naisia miehiä unohtamatta tasavertaisesti. Tällaiseen emme kuitenkaan saisi alistua.
Arja Uusitalo 5.5.2020
